Sisäpuolinen lisäeristys houkuttelee usein omakotitalon remontoijaa, joka haluaa lämpimämmän seinän, mutta ei halua tai voi koskea julkisivuun. Sisäpuolinen lisäeristys on kuitenkin kosteusteknisesti yksi riskialtteimmista remonttiratkaisuista. Se muuttaa koko seinärakenteen lämpö- ja kosteuskäyttäytymistä. Tässä artikkelissa käydään läpi, mitä rakenteen sisällä tapahtuu, milloin ratkaisu toimii ja milloin siitä kannattaa luopua kokonaan.
Miksi sisäpuolinen lisäeristys on riskialtis ratkaisu
Kun eristettä lisätään seinän sisäpintaan, vanha rakenne jää uuden eristeen kylmälle puolelle. Talvella alkuperäinen runko, villa ja ulkoverhous ovat entistä kylmempiä. Kylmä pinta kerää kosteutta.
Suomen pitkä lämmityskausi ja kymmenien asteiden pakkaset korostavat ilmiötä. Sisäilman vesihöyry pyrkii talvella ulospäin. Jos se pääsee vanhaan rakenteeseen asti, se tiivistyy kylmälle pinnalle, ja tiivistymispiste voi siirtyä esimerkiksi puurungon tai tiilen kohdalle. Tämän seurauksena rakenteen kosteuspitoisuus nousee kevään aikana, ja vanhassa villassa tai puussa alkaa mikrobikasvu.
1970-1990-lukujen homevauriotalot syntyivät pitkälti juuri tällaisista kosteusteknisesti huonosti mietityistä ratkaisuista. Siksi RakMK C2 ja sitä seuranneet ympäristöministeriön kosteusasetukset edellyttävät, ettei rakenteeseen kerry haitallisesti kosteutta.
Kaksi höyrynsulkua – yleisin kosteusansa
Tyypillinen tilanne: 1960-luvun rintamamiestalossa on 100 mm vanhaa villaa ja muovinen höyrynsulku. Remontoija lisää sisäpuolelle 50 mm villaa ja uuden höyrynsulkumuovin. Seinään syntyy kaksi höyrytiivistä kerrosta, ja niiden väliin jää eriste, josta kosteus ei pääse kumpaankaan suuntaan.
Rakennusvaiheessa tai ilmavuotojen kautta sinne päässyt kosteus jää loukkuun. Ongelma ei näy vuosiin, kunnes pintamateriaalit irtoilevat tai sisäilma alkaa haista.
Ammattilainen katsoo ensin, onko vanhassa rakenteessa jo höyrynsulku. Jos on, sen sisäpuolelle saa nyrkkisääntönä lisätä eristettä niin, että vanhan höyrynsulun sisäpuolella oleva lämmönvastus on korkeintaan noin neljäsosa koko rakenteen lämmönvastuksesta. Silloin vanha kalvo pysyy riittävän lämpimänä, eikä vesihöyry tiivisty sen pintaan. Vaihtoehtoisesti vanha höyrynsulku viilletään tai poistetaan ja uusi asennetaan sisimmäksi. Höyrynsulun ja ilmansulun eroista lisää artikkelissa höyrynsulku ja ilmansulku – miksi ne eivät ole sama.
Rakennetyypit, joissa standardineuvo ei päde
Hirsitalo on kokonaan oma lukunsa. Hirsi toimii itsessään lämpö- ja kosteusvarastona, ja sen pitää kuivua molempiin suuntiin. Sisäpuolinen mineraalivilla ja höyrynsulkumuovi hirsiseinässä on klassinen virhe, josta seuraa lahovaurioita hirren sisäpintaan. Jos hirsitaloa eristetään sisältä, käytetään hengittäviä materiaaleja kuten puukuitulevyä tai luonnoneristeitä, eikä muovia.
Tiili- ja betoniseinät imevät viistosadetta. Kun sisäpuolinen eriste estää sisälämmön pääsyn seinään, märkä tiili ei enää kuivu talven aikana. Rannikolla, esimerkiksi Helsingissä ja Turussa, viistosaderasitus on suurempi kuin sisämaassa, ja pakkasrapautuminen voi kiihtyä.
Kellarin seinät ovat riskialttiimpia. Maanvastaiseen seinään tuleva kosteus pyrkii sisäänpäin, ja sisäpuolinen villa- ja muovikerros vangitsee sen. Kellarin kohdalla ulkopuolinen eristys ja vedeneristys ovat lähes aina ainoa kestävä ratkaisu.
Yleisimmät virheet sisäpuolisessa lisäeristyksessä
Höyrynsulun puhkominen. Sähkörasiat, kattorasiat ja ilmanvaihdon läpiviennit puhkaisevat kalvon. Jokainen teippaamaton reikä päästää sisäilman kosteutta suoraan rakenteeseen. Läpivientien tiivistämisestä kerrotaan tarkemmin artikkelissa ilmansulkukalvon läpiviennit – tiivistys ja tarvikkeet.
Liitosten unohtaminen. Välipohjan, väliseinien ja ikkunanpielten kohdalle jää helposti katkos. Eristys loppuu ja vanha rakenne on näissä kohdissa entistä kylmempi, joten kylmäsilta voimistuu. Nurkkiin ja jalkalistan taakse ilmestyy kondenssia ja hometta. Kylmäsiltojen tunnistamisesta enemmän artikkelissa kylmäsillat rakenteessa – tunnistus ja korjaustavat.
Vääränlainen levyeriste. Alumiinipintainen polyuretaanilevy, kuten SPU:n tai Kingspanin tuotteet, on käytännössä höyrytiivis. Se on tehokas, sillä 50 mm PU-eristettä vastaa noin 80-90 mm mineraalivillaa, mutta vanhan höyrynsulun sisäpuolella se luo juuri sen kaksoissulun, jota pitää välttää. PU-eristeen hinta, 25-45 €/m² 100 mm paksuna, ei myöskään ole pieni.
Myytti: lisää eristettä on aina parempi
Moni ajattelee, että seinä paranee jokaisella lisämillimetrillä. Sisäpuolisessa lisäeristyksessä on päinvastoin. Mitä paksumpi sisäkerros, sitä kylmemmäksi vanha rakenne jää ja sitä suurempi on kosteusriski.
Ohut 30-50 mm kerros oikein sijoitettuna on usein turvallisempi kuin 100 mm ilman kosteusteknistä tarkastelua. U-arvo paranee kummassakin tapauksessa, mutta toisessa rakenne säilyy kuivana. Uudisrakennuksen seinän U-arvovaatimukseen 0,17 W/m²K vanhaa seinää ei sisäpuolelta yleensä saa, eikä korjausrakentamisessa sitä vaadita.
Näin sisäpuolinen lisäeristys tehdään turvallisemmin
Ammattilainen aloittaa rakenteen avaamisesta ja kuntotutkimuksesta. Vasta sen jälkeen valitaan materiaalit. Järkevä työjärjestys on tämä:
1. Selvitä seinän nykyinen rakenne ja kosteuskunto koeavauksilla ja tarvittaessa rakennekosteusmittauksella.
2. Teetä asbesti- ja haitta-ainekartoitus, jos talo on rakennettu ennen vuotta 1994. Riski on suurin ennen 1980-lukua tehdyissä rakenteissa.
3. Päätä vanhan höyrynsulun kohtalo: poistetaanko, viilletäänkö vai mitoitetaanko lisäkerros sen ehdoilla.
4. Valitse eriste ja kalvo kosteusteknisen tarkastelun perusteella, ei pelkän hinnan mukaan.
5. Tiivistä kaikki saumat, liitokset ja läpiviennit järjestelmään kuuluvilla teipeillä ja massoilla.
Mineraalivilla, kuten Isoverin tai Parocin seinälevyt, maksaa 100 mm paksuna noin 3-8 €/m², ja se on yleisin valinta puurunkoisen seinän sisäpuoliseen lisäeristykseen. Uretaanilevyjä käytettäessä on huomioitava myös paloturvallisuus. Palaessaan polyuretaani tuottaa myrkyllistä savua, joten se on suojattava palosuojaavalla levyllä RakMK E1:n periaatteiden mukaisesti.
Höyrynsulkutyö on kosteusturvallisuuden kannalta kriittinen vaihe. Pienikin virhe voi aiheuttaa homevaurion, jonka korjaaminen maksaa moninkertaisesti alkuperäisen remontin hinnan. Suunnitteluun kannattaa ottaa mukaan rakennusfysiikkaa tunteva rakennesuunnittelija ja asennukseen kokenut tekijä. Kotitalousvähennystä voi hakea työn osuudesta. Vuonna 2025 se oli 35 % ja enintään 1 600 € henkilöä kohden. Ajantasaiset luvut kannattaa tarkistaa Verohallinnosta, sillä ne muuttuvat usein.
Eristekaupasta saa eristeet, kalvot ja tiivistystarvikkeet. Pintamateriaalit ja yleiset rautatuotteet kuuluvat rautakauppavertailuihin, ja asennustyön tekijän löytää remonttipalveluvertailuista.
UKK
Saako sisäpuolelle lisätä eristettä, jos seinässä on jo höyrynsulku?
Saa, kunhan lisäkerros on ohut. Nyrkkisääntönä vanhan höyrynsulun sisäpuolella saa olla enintään noin neljäsosa rakenteen kokonaislämmönvastuksesta. Paksumpi lisäys edellyttää vanhan kalvon poistamista tai kosteusteknistä laskelmaa.
Sopiiko sisäpuolinen lisäeristys hirsitaloon?
Vain hengittävillä materiaaleilla ja ilman muovista höyrynsulkua. Hirren pitää päästä kuivumaan, joten mineraalivilla ja muovi sisäpuolella aiheuttavat merkittävän lahovaurioriskin.
Paljonko sisäpuolinen lisäeristys säästää energiaa?
Säästö riippuu lähtötilanteesta. Kun 100 mm villaseinään lisätään 50 mm, seinän lämpöhäviö pienenee tyypillisesti noin kolmanneksen. Koko talon lämmityskulut laskevat silti selvästi vähemmän, koska ikkunat, yläpohja ja ilmanvaihto vaikuttavat kokonaisuuteen enemmän.
Yhteenveto: rakenne ensin, eriste vasta sitten
Sisäpuolinen lisäeristys voi toimia, mutta se ei ole yksinkertainen remontti. Ratkaisevaa on, mitä vanhalle höyrynsululle tehdään, kuinka paksu lisäkerros on ja kuinka huolellisesti liitokset tiivistetään. Hirsi-, tiili- ja kellariseinissä sisäpuolinen eristys on usein väärä ratkaisu kokonaan. Kun tavoitteena on lämpimämpi koti, ulkopuolinen lisäeristys, yläpohjan lisäeristys tai ilmavuotojen tiivistäminen on usein turvallisempi ja kannattavampi ensimmäinen askel.